Promethean on perinteinen seinälle asennettava älytaulu. Meillä testissä ollut laite oli malliltaan kynäohjattava Activboard ABV378S300. Toisin kuin toisessa kynäohjattavassa mimiossa, kosketuksen tulkinta pohjautuu kynän ja taulun pinnan väliseen kontaktiin. Testattavana olleessa taulussa ei mukana ollut kaiuttimia tai sisäistä äänikorttia, joten sen toimintaa emme linux-ympäristössä päässeet kokeilemaan. Ilmeisesti kyseisessä laitteessa voisi tämä ominaisuuskin olla olemassa. Taulu itsessään on siistin ja jykevän oloinen ja taulun pinta vaikuttaa kestävältä.

Prometheanin kynä muistuttaa pitkälti normaalia mustekynää, jossa on kyljessä yksi nappi. Liikutettaessa kynää muutaman millin taulun pinnan edessä, käyttäjän on mahdollista liikuttaa myös pelkkää hiiren kursoria, ilman että sitä tulkitaan napin painallukseksi. Kynän kosketus tauluun vastaa hiiren liikuttamista nappi pohjassa. Tämä ei ole mahdollista muilla laitteilla. Testilaitteessa oli mukana kaksi identtistä kynää. Laitteessa olisi teoriassa mahdollisuus myös ns. kaksoiskosketukseen, mutta testissä oleva laite vaatisi sen käyttöönottoon Prometheanilta jonkin päivityksen. Tuota ominaisuutta emme siten ainakaan vielä ole päässeet Linux-ympäristössä kokeilemaan.

Promethean ja Linux

Prometheanin linux-tuki on selvästi kehittynyt edellisen kokeilukerran jälkeen ja siihen valmistaja on selvästi satsannut. Ohjelmistoa jaetaan omasta Ubuntulle tarkoitetusta pakettivarastosta, joka helpottaa asennusta ja päivityksiä. Samalla ohjelmiston vaatimat riippuvuudet tulevat varmasti täytetyiksi. Vastaavaa asennustapaa ei mikään muu valmistaja laitteelleen tarjonnut. Ohjelmistopaketointiin oli siten nähty vaivaa ja pyritty käyttäjäystävällisyyteen. Erityisesti peruskäyttäjälle asentaminen ja ylläpito yksittäiselle työasemalle on tehty helpoksi ja vaivattomaksi. Prometheanin ohjelmisto oli suomennettu ja tarjolla oli kielenä myös toinen kotimainen eli ruotsi.

Ohjelmistoasennuksen jälkeen Prometheanin ActivInspire toimii vaivattomasti ja taulun kalibrointi löytyy kätevästi pitämällä kynää taulussa olevan Promethean login päällä. Tarvetta hiiren liikuttelulle ja koneen ja taulun välin kulkemiselle ei siis taulun käyttöä aloitettaessa ole. Myös kahden näytön tuki jatketulla työpöydällä toimii moitteettomasti ja kalibrointi on toteutettu hyvin helppotajuisesti.

Viivettä Prometheanilla esimerkiksi piirrettäessä on aika vähän ja siten tuntuma suurimmaksi osaksi on aika hyvä. Käytössä häiritsevintä on, että kynän liikuttelu pätkii helposti ja siten kynän painamiseen pitää keskittyä kunnolla. Tämä on osittain tottumiskysymys, mutta toisaalta kynän helkkyys voisi olla parempikin. Nyt kynällä saa toisinaan aikaan ikäviä vingahduksia, jotka ottavat korvaan. Kynän herkkyyden säätömahdollisuudesta emme ole saaneet selvyyttä.

Täysin ongelmaton Prometheanin asennus ei esimerkiksi laajassa palvelinympäristössä ole ja ohjelmistosta löytyy monenlaista pientä ongelmaa. Muista laitteista poiketen Promethean vaatii toimiakseen oman ajurin, joka toimitetaan ns. kernel -moduulina. Tämä aiheuttaa ongelmia esimerkiksi asennettaessa ltsp-järjestelmän päätekuvaan, koska kone jota lopulta käytetään on eri kuin millä ohjelma asennetaan.

Muut ohjelmiston teknisemmät ongelmat liittyvät lähinnä tiedostojen oikeuksiin ja tietoturvaongelmiin, joita ohjelma voi aiheuttaa leväperäisillä oikeusasetuksillaan. Yhteenveto ongelmista löytyy tämän kirjoituksen lopusta. Ongelmat on myös tiedotettu Prometheanin kehittäjille, mutta tietoa toimenpiteistä heiltä ei ole artikkelin julkaisuun mennessä kuulunut.

Yleisarvio

+ Kynää voi käyttää hiiren kursorin liikuttamiseen ilman, että sitä tulkitaan samalla painallukseksi
+ Ohjelman paketointi ja jakelu on hoidettu keskivertoa paremmin
+ Kynällä helppo tehdä tarkkuutta vaativia tehtäviä
+ Kahden näytön tuki on toteutettu erinomaisesti

– Laite vaatii toimiakseen suljetun lähdekoodin kernel-ajurin
– Kynän käyttö pätkii helposti, jos ei keskity

Bugiraportti

Seuraavassa on lueteltu Prometheanin ohjelmiston teknisiä ongelmia ja muita bugeja:

  1. Activdriver -paketti tarjoaa tavalliselle käyttäjälle mahdollisuuden päästä rootiksi paketin asennuksen ja päivityksen hetkinä
  2. /etc/xdg/Promethean on globaalisti kirjoitettavissa ja ohjelma laittaa sinne lisenssikoodin ja käyttäjän asetuksia, jotka kuuluisivat käyttäjän kotihakemiston alle.  /etc:tä voi toki myös käyttää, mutta sen alla olevat asiat pitäisi pitää kirjoitussuojattuina.
  3. meta-paketit poistavat toisiaan, eli esim. activ-meta-fi ja activ-meta-sv eivätkä voi olla yhtäaikaa asennettuina.  Silti molemmat kielituet voivat olla käytössä.
  4. Saisiko ohjelman toimimaan ilman kernel-moduulia?  Kernel-moduuli ei asennu, jos asentavan koneen kernel on eri kuin asennettavan koneen kernel.  Jos kernel-moduuli on ehdottoman välttämätön, niin ei pitäisi kuitenkaan olettaa, että ajossa oleva kernel on se, mitä vasten moduuli pitää kääntää/asentaa.

 

-Antti Sokero (Tekninen selvitys Juha Erkkilä ja Veli-Matti Lintu)