IMG_2403aOpinsysin seikkailupäivä valloitti puolestaan nyt Ähtärin Otsonkoulun. Aamu alkoi ”HEI, OPINSYS” huudahduksella, kun koko koulun väki kokoontui aamunavaukseen ja toivotti meidät tervetulleeksi. Pian Opinsysin järjestämä seikkailupäivä saattoikin alkaa

Pian oppilaat jakautuivat eri toimintarasteille opettajien johdolla. Luokat olivat saaneet ennakkoon päättää missä pajoissa he vierailevat päivän aikana. Valinnat olivat olleet vaikeita mutta yhden koulupäivän tunnit eivät mahdollistaneet sitä, että jokainen kävisi kaikissa pajoissa.

IMG_2421aLiikuntasalissa oli tehty kekseliäisyyttä, venymistä ja saumatonta yhteistyötä vaativia tehtäviä. Koulun väen tehtävänä oli muodostaa ihmisketjuja, joiden avulla piti yhdistää lattialla olevia antureita toisiinsa ja täten johdattaa heikkoa sähkövirtaa lävitseen. Nämä tehtävät innostivat oppilaita venymään äärirajoille.

Osa oppilaista tutustui ohjelmoinnin saloihin hellyttävän nallen avulla. Lisäksi koulunväki pääsi tutustumaan ohjelmoinnin saloihin koodaustunti.fi sivuston kautta. Osa oli hiukan jännittänyt ohjelmointipajaan osallistumista, koska sen pelättiin olevan todella vaikeaa ja monimutkaista. Kuitenkin jokaisen kasvoilla oli leveä hymy, kun ohjelmoinnin saloihin oltiin päästy kurkistamaan.

IMG_2432aTaiteilupajassa koulun väki pääsi suunnittelemaan koulun tietokoneiden kirjautumisruutuun uusia taustakuvia. Osa taiteili kuvia perinteisesti paperille piirtäen, osa puolestaan kokeili piirtoalustoja ja osa kokeili eri piirto-ohjelmia.

Koululle hankitut Ipadit pääsivät myös tehokkaaseen käyttöön, kun koulun väki harjoitteli kuvaamaan niillä trailereita omasta koulustaan. Yllättävät kuvakulmat ja tyylit toivat esille Otsonkoulun monta eri ilmettä.

 

IMG_9702aLiikuntasalin näyttämölle vilkkui erilaiset värivalot ja eri laitteiden merkkiäänet täyttivät koko tilan. Näyttämölle oli siis rakennettu peliluola, jossa koulun väki pääsi tutustumaan pelien kehitykseen. Niin vanhat kuin uudetkin pelit imaisivat koulun väen pelienmaailmaan.

Päivän lopuksi jokaisen kasvoilla paistoi hymy ja useat oppilaat kävivätkin kysymyssä: ”Miksi ette järjestä tämmöisiä päiviä useammin?”. Kyllähän me järjestämme mutta aina eri kouluilla.