Hyrynsalmen kokemukset

Hyrynsalmen sivistyspalveluiden päällikkö ja Hyrynsalmen yhtenäiskoulun rehtori Veli-Pekka Mäkeläinen kertoo, että Hyrynsalmella rakennettiin vuodenvaihteessa 2012-2013 yhtenäiskoulua. Peruskoulut oli päätetty yhdistää yhdeksi. Vain yksi kyläkoulu jäi lisäksi jäljelle.

Tvt-asiat haluttiin toimiviksi. Koulun tvt-vastaava opettaja Taisto Seppänen oli jo valinnut tuotteita, joilla kohtuullisella vaivalla saataisiin varmatoiminen tietokoneympäristö. Yllättäen valittua vaihtoehtoa ei enää saanutkaan, ja etsintä täytyi aloittaa alusta.

Oulusta löytyi tuntemattomampi vaihtoehto. Kiimingin Laivakankaan koululla oli jo vuosia ollut Opinsysin tietotekniikkapalvelu. Koulun opetuksen tvt-laitteistot, ohjelmistot ja tuki olivat samassa paketissa. Sieltä saatujen suositusten perusteella Taisto tutustui asiaan enemmän ja päätös palvelun ottamisesta syntyi Veli-Pekan kanssa.

Vajaan kahden kuukauden kuluttua toimittajan kanssa ensitapaamisesta järjestelmä oli jo käytössä ja sen käyttäminen oli koulutettu opettajille. Ensimmäisenä otettiin käyttöön koulun vanhat oppilastietokoneet ja opettajien tietokoneet. Koulun langattoman tietoverkon toimitti Kainuun maakunnallinen tietohallinto, koska se oli jo ehditty tilata ennen sopimusta. Nämä eri toimittajien osaset sovitettiin käyttöönotossa yhteen, vaikka alkuun kannettavien tietokoneiden liittämisessä olikin ongelmia. Lopputuloksena koululle saatiin runsaasti laitteita – lähes jokaisessa opetustilassa oli tietokoneita oppilaiden käyttöön.

Opettajia muutos epäilytti. Noina vuosina suurin osa Suomen koulujen tietokoneista oli tavallisia Windows-laitteita ja mobiililaitteita ei juurikaan käytetty. Sen vuoksi Opinsys-järjestelmä herätti opettajissa ennakkoluuloja. Entisetkin tietokoneet muuttuivat ohjelmistoiltaan erilaisiksi ja käyttöön tuli Linuxiin perustuva ympäristö. Opettajiin tämä vaikutti aiheuttaen epävarmuutta: kuinka opetus onnistuu täysin tuntemattomilla välineillä?

”Hyvissä ajoin ennen ensimmäisen lukukauden loppua viimeisetkin ennakkoluulot uuteen Linux-järjestelmään liittyen olivat kadonneet.”

Näin vuosia jälkikäteen Veli-Pekka toteaa kuitenkin, että hyvissä ajoin ennen ensimmäisen lukukauden loppua viimeisetkin ennakkoluulot olivat kadonneet.

Lopputuloksen Veli-Pekka tiivistää kolmeen kohtaan: ensiksi, opettajille systeemit osoittautuivat helposti omaksuttaviksi. Toiseksi, saatiin kattava palvelu pelkkien laitteiden sijaan ja kolmanneksi kokonaisuus on taloudellinen.

Hän suosittelee ratkaisua.

Taisto toteaa palvelun olevan juuri sitä, mitä kouluilla tarvitaan. Asiat pidetään kunnossa ja muutokset ja ongelmat käsitellään heti. AV-vastaavina toimivat opettajat eivät joudu ylivoimaisen tehtävään, vaan he voivat toimia yhdyshenkilöinä ja opastajina.

Tulevaisuudensuunnitelmat Hyrynsalmella

Kannettavia tietokoneita hankitaan lisää. Niitä voidaan käyttää opetuksessa joustavasti nykyisten laitteiden ohella. Kaikkien laitteiden yhtenäinen toiminta auttaa arkipäivää.

Suunnitelmissa on hankkia uusien laitteiden lisäksi Opinsysin ja 3 StepIT:n uusiokannettavia. Ne ovat yrityksistä leasing-sopimuksista palautuneita laadukkaita laitteita, joita muutaman vuoden käytettyinä saa edullisesti.

Myös koulutukset ovat tulleet osaksi palvelusopimusta. Opettajat saavat vuosittain koulutuskierroksen ajankohtaisista tvt-pedagogisista aiheista.