Case Oulu-Jäälin koulu

Järkeä digiloikkaan – Tarvitseeko loikkia, kun koko ajan mennään eteenpäin?

Oulun Jäälin koulu on tavallinen 400 oppilaan iso alakoulu. Talossa on myös sisäilmaongelma.
Digitaalisuus on siellä pitkällä, mutta eri tavalla kuin yleensä ajatellaan. Ei ole erikseen rahaa, hienoja tiloja tai sponsoroivia suuryrityksiä. Tämän koulun vanhempainillassa koululaisten vanhemmatkin kokevat missä mennään. Ei enää istuta pulpeteissa kuuntelemassa, kun opettaja puhuu. Lapset ovat valmistelleet ohjelman vanhemmilleen: muun muassa tietokilpailun, jossa päästään touhuamaan yhdessä. Tekeminen ja kokeminen innostaa. Me aikuiset innostumme samalla tavalla kuin meidän alakoululaiset lapsemme. Uusi opetussuunnitelma tarkoittaa käytännössä aktiivisuutta, innostamista ja innostumista.
Digivälineet ovat keinoja muiden joukossa. Ne eivät ole itse tarkoitus. Vanhempainillankin välineinä olivat jokaisen taskusta löytyneet älypuhelimet.

Kuinka tähän on päästy? Kuinka tavallinen koulu on voinut tehostaa teknologian käyttöä osana opetusta, ja vieläpä ilman lisärahoitusta?

Tekniikan tulo oli Jäälin koululle samanlainen kuin muillekin kouluille. Tuli televisioita, piirtoheittimiä, tietokoneita ja milloin mitäkin. Opettajat ottivat välineitä käyttöön sitä mukaa kun he osasivat käyttää niitä, ja vaikeakäyttöiset laitteet toivat mukanaan epäilyksiä niiden käyttämiseen liittyen. Tietokoneet olivat piirin asia. Vaikka laitteiden määrä kasvoi, niitä käytettiin hyvin vähän. Alkuun juuri kukaan ei hallinnut niiden käyttöä opetuksen tukena eikä ohjelmistojakaan ollut. Vuosikausia laitteet makasivat vähällä käytöllä. Muutama opettaja touhusi niiden kanssa ja muiden arkea asia ei liikuttanut millään tavalla.
Vuosia kului. Laitteita tuli lisää niin oppilaille kuin opettajillekin.

Rehtori Pasi Mäkikyrö muistelee, että ongelma muutti muotoaan: ”Aivan aluksi laitteita ei tunnettu, eikä meillä ollut kokemusta siitä miten ne voisivat auttaa oppimisessa. Myöhemmässä vaiheessa oli sekä kokemusta että intoa, mutta opettajat eivät luottaneet laitteisiin. Tietokoneita oli sen verran, että niitä olisi riittänyt käyttöön. Epäluotettavuus ja käytännön ongelmat romuttivat innostuksen. Maanantaina laitteet saattoivat aloittaa päivittämään itseään ja tunti hukkaantui odottelussa. Jokainen laite tuntui elävän omaa elämäänsä ja käyttäytyi eri tavalla.”

Luokanopettaja Sirpa Tikkala oli koko ajan aktiivinen tekniikan hyödyntäjä, kuin myös muutama muukin opettaja. Kovin suurelle ryhmälle innostus ei vielä jakaantunut, mutta pientä kiinnostuksen kipinää oli havaittavissa: opettajainhuoneessa vaihdettiin kokemuksia laitteiden käytöstä.

Vuosia sitten koulu sai kahdeksan tablet-tietokonetta. Pasi ja Sirpa päättivät ottaa ne pelkästään opettajien käyttöön. Kiinnostuneeksi ilmoittautui kahdeksan opettajaa, joista jokainen sai puoleksi vuodeksi laitteen omaan käyttöönsä. Laite ja sen ominaisuudet tulivat tätä kautta tutuiksi. Kun laitteita saatiin lisää, nämä opettajat ottivat niitä myös oppilaidensa käyttöön.

Tämä osoittautui toimivaksi: ensin opettaja harjoittelee välineen käytön itse ja vasta sen jälkeen aloitetaan laitteen käyttäminen oppilaiden kanssa. Laitteen käytöstä ja toiminnasta oli selkeä käsitys, ja sitä kautta muodostunut perusvarmuus auttoi laitteiden käyttöönotossa. Tabletin käyttäminen toi sekä opettajille että oppilaille positiivisia kokemuksia, joita he alkoivat jakaa keskenään. Opettajanhuoneessa käyttökokemusten jakaminen on laajentunut ideointiin: nykyään opettajat eivät tyydy pelkästään laitteiden käyttöön, vaan he kehittelevät aktiivisesti myös uusia tapoja hyödyntää laitteita opetuksessa. Ihmiset uskaltavat heittää ilmaan keskeneräisiä ajatuksiakin. Innostunut ilmapiiri ja ideoiden kokeilu on poikkeuksellisen aktiivista.

Ennakkoluulottomuus tarttui myös teknisiin valintoihin. Tablettien tulon kanssa samaan aikaan muut tvt-järjestelyt laitettiin uusiksi. Kiiminki yhdistyi Oulun kaupunkiin ja samalla ryhmä kouluja ilmoittautui kokeiluun. Toteuttamistapa muuttui. Tuki järjestettiin etänä, mutta siten, että se on helposti opettajien saatavilla, kun apua tarvitaan. Tietokoneiden käyttöjärjestelmät vaihdettiin ja yhtenäistettiin. Langaton lähiverkko tuli osaksi palvelusopimusta riittävyysvaatimuksella.

Lopputulos on nähtävissä tänäkin päivänä Jäälin koulussa. Koulun rehtori Pasi kuvailee lopputulosta: ”Nyt tekniikka on osa arkea. Siihen ei kiinnitetä huomiota. Sen kanssa uskalletaan toimia ja siihen luotetaan. Laitteiden määrä ja niiden käyttö kasvoi vuodessa nykyiselle tasolle. Koululla on joka toista oppilasta kohti tietokone tai tabletti ja omia laitteita käytetään niiden lisäksi. Läppäri tai puhelin valikoituu käyttöön tilanteen mukaan.”

Koulun tvt-vastaavat ja palveluntarjoaja tukevat opettajien varmuutta aktiivisesti. Koulun tvt-vastaavat keskittyvät käyttövinkkien levittämiseen ja pedagogiseen kehittämiseen. Ulkopuoliset tekniset tukihenkilöt ovat aina samoja: he ovat koululle nimettyjä ja he tutustuvat opettajiin kasvotusten pitäessään sopimukseen kuuluvia täsmäkoulutuksia. Arjessa ongelmat ja kysymykset yritetään ratkaista niin, että yksi ainoa soitto ratkaisee pulmatilanteen. Silloin tunti ei tärväänny laitteiden kanssa taisteluun. Nykyisin yli puolessa tapauksista ongelma ratkeaa jo puhelun aikana. Etätuki näyttää ratkaisevan pulmat nopeammin kuin koululla oleva tukihenkilö.

Digiloikkaa ei Pasin ja Sirpan mielestä tarvita, kun koko ajan kuljetaan eteenpäin. Jäälin koulu elää arkea, jossa digiin ei enää edes kiinnitetä huomiota – siitä on tullut normaali osa päivittäistä opetusta.

Jäälin koulu on yksi kokeilukouluista, joissa Oulun kaupunki on pilotoinut avoimen ohjelmistojen ja Linux-käyttöjärjestelmän hankintaa palveluna kesästä 2013 asti. Koululla on noin 400 oppilasta luokilla 0-4. Yhteensä pilotissa on kouluja noin 3300 oppilaan verran.
Palvelun toteuttaa Opinsys Oy, joka vastaa opetustietotekniikan toiminnasta. Oulun tietotekniikkakeskus järjestää koulujen hallinnon järjestelmät.