Toukokuun katsaus Abitti 2:een, Koejakajaan ja Lukiolaiskannettaviin
Lukuvuosi lähestyy loppuaan, ja Abitti 2:n käyttöönotossa on siirrytty uuteen vaiheeseen. Abitti 1 jäi pois käytöstä huhtikuun puolivälissä, ja lukioiden koekäyttö rakentuu nyt Abitti 2:n ympärille.
Kevään aikana olemme saaneet kouluilta paljon hyviä kysymyksiä Abitti 2:sta, Koejakajasta, koepalvelimista ja Lukiolaiskannettavista. Kokosimme tähän kirjoitukseen vastauksia niihin asioihin, jotka ovat nousseet eniten esiin. Toukokuu on myös hyvä hetki varmistaa, että syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen on hyvällä pohjalla.
Koeviikolla on ollut ongelmia vastausten palautuksissa ja kokeiden alkamisessa – mistä tämä johtuu?
Koeviikon aikana useilla asiakkailla on havaittu ongelmia ja viivettä kokeiden automaattisessa palautumisessa Oma Abittiin. Vastausten palautuksen viiveet ovat joissakin tilanteissa vaikuttaneet myös seuraavien kokeiden käynnistymiseen.
Näin on voinut käydä erityisesti silloin, jos saman päivän aikana on ollut useita erillisiä koepaketteja. Tällöin koepalvelin ei ole voinut aloittaa seuraavaa koepakettia, koska edellisen kokeen vastausten palautus on ollut sen näkökulmasta vielä kesken.
Tämänhetkisen analyysimme mukaan ongelmat liittyvät suureen yhteenlaskettuun koemäärään kaikilla asiakkaillamme. Suuri määrä kokeita tarkoittaa myös suurta määrää vastausten palautuksia, mikä on aiheuttanut kuormitusta erityisesti verkkoyhteyksissä ja palvelinten resursseissa.
Keskiviikon jälkeen vastausten palautukseen käytettävää aikaväliä on muutettu. Tavoitteena on, että palvelimille jää enemmän aikaa palauttaa vastauksia rauhassa ja että kesken päivän kertyvien palautusten määrä vähenee.
Pääohje on, että kokeiden käynnistymiseen tai vastausten palautukseen liittyvistä ongelmista kannattaa ilmoittaa Opinsysin tukeen. Lähtökohtaisesti vastaukset ovat turvassa koepalvelimilla, eikä tiedossamme ole, että vastauksia olisi tämän ongelman vuoksi hävinnyt. Ongelma on koskenut automaattisen palautuksen viivästymistä.
Pahoittelemme tilanteesta aiheutunutta haittaa!
Mitä Abitti 2 -palvelinversiota kannattaa käyttää?
Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Uusi versio voi korjata ongelmia, mutta päivitys voi myös tuoda mukanaan uusia yllätyksiä. Jos koululla on tulossa isoja tai tärkeitä kokeita, toimivaksi todettua versiota ei yleensä kannata päivittää juuri ennen koepäivää.
Rauhallisemmat hetket kokeiden välissä sopivat paremmin uusien versioiden testaamiseen. Päivityksiä voi tehdä koululla itse, tai niihin voi pyytää apua Opinsysin tuesta. Olennaista on, että koululla tiedetään, mitä versiota käytetään ja milloin sitä päivitetään.
Erityisesti Windows-kokelassovelluksen kanssa kannattaa huomioida, että sovelluksen toiminta voi riippua käytössä olevasta palvelinversiosta. Siksi koulun on hyvä koordinoida myös opiskelijoiden kokelassovellusten päivityksiä. Tietoa Abittin päivitysten yhteensopivuudesta löydät Abitin sivuilta.
Päivittyykö Abitti 2 -palvelinversio automaattisesti?
Abitti 2 -palvelinversio ei tällä hetkellä päivity automaattisesti, vaan version valinta tehdään Naksun käyttöliittymästä.
Jatkossa tavoitteena on, että version voisi valita suoraan Koejakajan käyttöliittymästä, mutta tälle ei ole vielä aikataulua. Jos erillisestä toimintatavasta ei ole sovittu, Opinsys päivittää palvelinversioita aika ajoin konservatiivisesti muun ylläpidon yhteydessä.
Naksu ehdottelee päivitystä, pitääkö tälle tehdä jotain?
Naksu päivittyy Koejakajaan liitetyillä koejakajilla automaattisesti. Myös Naksun päivityksissä ollaan hyvin konservatiivisia ja sen päivityksissä ei kiirehditä ellei ole jotain hyvää syytä päivittää. Naksun päätehtävä on Abitti 2-palvelin ohjelmiston asentaminen, päivittäminen ja käynnistäminen sekä palvelimen osoitteen haku. Se ei varsinaisesti vaikuta kokeiden ajamiseen. Monet Naksun päivityksistä ovat olennaisia erityisesti YTL-linuxissa, jossa Naksun roolina on myös esimerkiksi verkkoyhteyksien konfiguraatio.
Milloin Abitti 2 -kokelassovellus päivittyy Lukiolaiskannettaville?
Lukiolaiskannettavilla on yleensä tarjolla kaksi Abitti 2 -kokelassovelluksen versiota: viimeisin julkaistu versio ja niin sanottu vakaa versio. Vakaalla versiolla tarkoitetaan yleensä edellistä versiota, jossa ei ole tiedossa merkittäviä ongelmia.
Ennen isompia kokeita kannattaa varmistaa, että koepalvelimen versio ja opiskelijoiden käyttämä kokelassovelluksen versio sopivat yhteen. Tieto tästä löytyy YTL:n Abitin muutoslokeista.
Voiko koepalvelimen sammuttaa kesäksi?
Mikäli se on mahdollista niin toivomme, että koepalvelimet voitaisiin jättää päälle ainakin juhannukseen saakka. Koejakajan ja niihin liitettyjen koepalvelinten kehitystyö jatkuu kesälläkin ja samalla tekisimme mieleellään huoltokierroksen kaikilla palvelimilla, niin että koulujen alku syksyllä saataisiin jouhevasti alkuun. Voit myös laittaa meille tukeen viestiä, jos toivot että me sammutamme palvelimen esimerkiksi heinäkuun ajaksi teidän puolesta.
Kokelassovellus ilmoittaa “Ei verkkoyhteyttä”, vaikka koe toimii
Joissakin tilanteissa Abitti 2 -kokelassovellus voi ilmoittaa, ettei verkkoyhteyttä ole, vaikka koe toimii normaalisti. Kyse on käytännössä kosmeettisesta ilmoituksesta, joka ei estä kokeen tekemistä.
Ilmiötä on esiintynyt Koejakajaan liitettyjen Opinsys-koepalvelinten kanssa. Meillä on tähän selvillä mahdollinen korjaus, joka tulee käyttöön, kun se on toteutettu, testattu ja päivitys on saatavilla.
Valvojan näkymä ilmoittaa teknisen valvonnan ongelmista
Uudempien Linux-kokelassovellusten kanssa tekninen valvonta on yleisesti vaikuttanut toimivan. Uusimpien Abitti 2 -palvelimen 1.3.x-versioiden kanssa valvojan näkymässä on kuitenkin esiintynyt ilmoituksia tekniseen eli vilpin valvontaan liittyen.
Selvitämme parhaillaan, onko asiaan tehtävissä korjauksia tai kiertotapoja Koejakajan ja Opinsys-koepalvelinten näkökulmasta.
Miksi kokeiden käynnistymisessä on ollut ongelmia Koejakajan kanssa?
Kevään aikana joillakin kouluilla on ollut ongelmia kokeiden käynnistymisessä Koejakajan kautta, kun taas osalla ongelmia ei ole esiintynyt lainkaan.
Syitä on ollut useita. Abitti 2 käyttäytyy kokeiden lataamisessa ja käynnistämisessä eri tavalla kuin Abitti 1. Ongelmat ovat liittyneet esimerkiksi tietynlaisiin purkukoodiyhdistelmiin, useiden samanlaisten kokeiden aikataulutuksiin sekä meidän omiin virheisiimme kokeiden käynnistystä koordinoivassa komponentissa.
Monet ongelmat ovat paljastuneet vasta todellisissa käyttöolosuhteissa koulujen verkoissa. Kevään aikana ongelmia on kuitenkin saatu hyvin korjattua, ja Koejakajan toiminta on vakiintunut. Myös YTL:n tekemät korjaukset ovat parantaneet kokelassovelluksen toimintaa.
Koejakajan käyttömäärät ovat samalla kasvaneet: viimeisen kahden viikon aikana Koejakajalle on aikataulutettu noin 7000 erillistä koetta, ja vastauspaketteja on kertynyt suunnilleen saman verran.
Miksi jokin toimii YTL Linuxissa, mutta ei Koejakajaan liitetyllä koepalvelimella?
YTL kehittää Abitti 2:ta ylioppilaskokeiden tarpeisiin ja voi tehdä järjestelmään muutoksia omien aikataulujensa mukaisesti. Opinsys ei saa muutoksista etukäteisvaroitusta, joten Koejakajaan ja Opinsys-koepalvelimiin liittyvä kehitystyö voidaan usein aloittaa vasta, kun uusi Abitti-versio on jo julkaistu.
Tästä syystä emme suosittele hätäilemään kurssikoekäytössä olevien palvelinten päivittämisessä. Jos käytössä oleva versio toimii koulun tarpeisiin, sen vaihtamista kannattaa harkita erityisesti silloin, kun kokeita ei ole juuri tulossa.
Säilyykö Koemoodi Lukiolaiskannettavilla?
Koemoodi säilyy Lukiolaiskannettavilla, ja sitä kehitetään edelleen. YTL:n oma Abitti 2 -kokelassovellus vähentää tarvetta tehdä Abitti 2 -kokeita Koemoodin kautta, mutta tuki tälle käyttötavalle säilytetään.
Jatkossa Koemoodia kehitetään myös muuhun ohjattuun työskentelyyn. Tavoitteena on, että sitä voisi hyödyntää esimerkiksi rauhallisten oppituntien järjestämisessä sekä eri koeympäristöjen ja kustantajien materiaalien käytössä.
Voiko Lukiolaiskannettaville saada Collabora Officen?
Kyllä voi. Collabora Officen työpöytäversio on mahdollista lisätä käyttöön Opinsys OS -käyttöjärjestelmän toukokuisen päivityksen jälkeen.
Lukiolaiskannettaville Collabora Office otetaan käyttöön keskitetysti, ja se tulee koneille automaattisesti päivitysten mukana. Käyttöönotto tapahtuu vaiheittain.
Collaboran kanssa on havaittu hitautta joillakin laitemalleilla. Ohjelma on käytettävissä, mutta käyttökokemus ei kaikissa ympäristöissä ole vielä yhtä sulava kuin toivoisimme.
Lopuksi
Abitti 2:n käyttöönotto on iso muutos lukioiden arjessa. Kevään aikana tilanne on edennyt paljon, mutta järjestelmä kehittyy edelleen aktiivisesti.
Ennen isoja kokeita kannattaa varmistaa ainakin käytössä oleva palvelinversio, kokelassovelluksen versio sekä se, että kokonaisuutta on testattu koulun omassa ympäristössä. Jos päivityksistä tai sopivasta versiosta on epäselvyyttä, kannattaa olla yhteydessä Opinsysin tukeen hyvissä ajoin ennen koepäivää.




