Viimeisen viikon aikana lehdet ovat kirjoittaneet suurin otsikoin suomalaisten koulujen teknisen varustelun tilasta. Aiheen on tuonut julkisuuteen opetusministerin asettama työryhmä, jonka vetäjä Heljä Misukka kuvaa suomalaisten koulujen nykytilaa tekniikan mahdollisuuksien käytössä kansainvälisesti heikoksi. HS:n sunnuntaina 28.3.2010 julkaistussa artikkelissa hän kuvaa ongelmaa sekä asenteelliseksi että resurssipulaksi. Osa opettajista ei halua käyttää uutta tekniikkaa ja ne, jotka haluaisivat, eivät saa käyttöönsä riittävästi uutta tekniikkaa. HS esittelee myös Espoon Koulumestarin koulun pilotin, jossa käytetään mm. kännyköitä hyvin luovasti opetuksen osana. Kukaan tuskin voi olla toista mieltä siitä, että tällaiset tulokset saavat kateellisiksi omiin vuosien takaisiin koulumuistoihin verrattuna.
Tietoviikon artikkelissa tuodaan esille voimakkaasti uusien laitteiden puutetta, mutta muistetaan myös, että laitteiden tulee tukea myös opetusta. Ylhäältä sanelua pidetään myös ongelmana. Itse luokkatila kaipaisi myös päivittämistä yksittäisten laitteiden hankkimisen sijaan.
Henki asiaan liittyvässä kirjoittelussa ja keskusteluissa on usein, että oppilaat osaavat kyllä käyttää mitä vain, mutta opettajat eivät osaa ja osa ei halua käyttää mitään muuta kuin 20 vuotta sitten oppimaansa tekniikkaa. Tekniikkaan liittyvää yleisökirjoittelua leimaa lisäksi vahvasti oman nuoruuden ja kouluajan romantisointi ”ei silloin kun minä olin nuori” – hengessä.
Kulkiessani kouluilla olen nähnyt tekniikkaa laidasta laitaan – niin 15-vuotiaita tietokoneita, jotka käynnistyvät parikymmentä minuuttia, kuin upouusia tehohirmuja. Monesti nämä laitteet vielä ovat viereisissä luokissa. Jossain nurkassa saattaa olla vielä läjä koneita, jotka on poistettu käytöstä rikkinäisen hiiren takia. Yhteistä kaikelle on se, että jokainen laite on yksilö ja jokainen toimii vähän eri tavalla – jos nyt sattuu toimimaan. Epävarmuuden vallitessa valitaan helpompi tie ja ollaan käyttämättä koneita kokonaan.
Puheet sosiaalisen median ja Smartboardien hyödyntämisestä opetuksessa tuntuvat varmasti huvittavilta, jos koulun tietokoneiden käynnistyminen kestää kymmeniä minuutteja ja sittenkin osa koneista toimii ja osa ei. Sosiaalisen median palvelut olisivat kuitenkin samaan aikaan monesti hyödynnettävissä hyvinkin vaatimattomilla laitteilla, jos laitteet vain toimisivat. Tällaisessa ympäristössä tietotekniikkaan arasti suhtautuva opettaja tuskin innostuu kokeilemaan uusia palveluita, vaikka työnantaja siihen patistaisikin. Monesti ratkaisuna esitetään läjää uusia laitteita, jotka ovat parin vuoden päästä ovat taas niitä nurkassa olevia kasoja, joihin kukaan ei halua koskea.
Vaikka uudet laitteet ovatkin kivoja, vanhat toimisivat usein oikein ylläpidettyinä vuosia nykyistä pidempään. Ylläpidetyt laitteet, paitsi että ne toimivat, pysyvät myös poissa kasvattamasta ongelmajätevuoria. Poppakonsteja asenteiden muuttamiseen yön yli tuskin on, mutta toimivat laitteet synnyttävät luottamusta ja koulutus ja oma oppiminen auttavat ajan kuluessa hyödyntämään niitä paremmin. Pelkät gigahertsit ongelmaa eivät kuitenkaan ratkaise. Kun laitteista on enemmän hyötyä kuin harmia, niitä käytetään kyllä hymyssäsuin.
Veli-Matti Lintu
Jääkö oppiminen tekniikan jalkoihin? Tätä olen pohtinut lukiessani niin opetusministeriön kuin opetushallituksen ajatuksia. Tuntuu, että unohdetaan peruspsykologia lasten ja nuorten oppimisessa ja tuijotetaan vain välineisiin. Välineet tarjoavat uusia mahdollisuuksia soveltaa ja laajentaa oppimista, ihmisen peruskehitys ei kuitenkaan ole teknologisoitunut. Kaikesta mukavasta sosiaalisesta mediasta ja tekniikan välineistä huolimatta suurin osa elämäämme onneksi eletään reaalimaailmassa ja koulun on opetettava myös sitä. Opettajat ovat lähellä lapsia ja nuoria ja ymmärtävät perustaitojen tarpeen. Visioissa ja suunnitelmissa odotetaan liian nuorilta liian abstrakteja opiskelemisentaitoja, vaikka he osaisivatkin käyttää tekniikkaa monipuolisesti.
Toisena puolena on toki opettajat, joista osa haraa vastaan. Vastustamisen eräänä merkittävänä syynä on omasta kokemuksesta tuo yllämainittu tekniikan vastaan tökkiminen. Omaan kouluuni hankittiin kannettavat, joita kaikki opettajat iästä riippumatta ryhtyivät innokkaasti käyttämään. Itse toimin jonkin verran ”selfmadetutorina” kun johdossa ei näkynyt pahemmin kiinnostusta perehdyttää koneiden käyttöön. Käyttö alkoi kuitenkin nopeasti tökkiä, kun tunnista vierähti jopa yli kolmasosa tekniikan toimintaan saattamiseen mm. verkon löytymiseen. Omat ongelmansa löytyvät tallennus- tai tulostuspaikoista. Ei ole asennettu verkkotulostinta, jolla saisi tunnin tuotokset helposti talteen tai moodle tuntuu liian vaikealta tallennuspaikalta varsinkin, kun sen käyttö pitäisikin tunnin ohessa opettaa 24 oppilaalle.
Yksinkertaistamista, helpompia sovelluksia ja järkeviä vastuujärjestelmiä tekniikan toimimiseen. Pitkällä kokemuksella koen, että opettajat eivät kavahda muutamia poikkeuksia lukuunottamatta uusia asioita, vaan ovat kiinnostuneita, jos kokevat oppimisen onnistuvan paremmin uudella tekniikalla. Jos suomalaista opettajaa ei ole saatu innostumaan tietotekniikan käytöstä opetuksessa, en näyttäisi sormella vain opettajaa ja syyllistäisi häntä. Tervetuloa tutustumaan käytännön reaalimaailmaan, pölyttyviin romuihin ja hyvin mikrotasolta lähteviin kysymyksiin.
Marja Asikainen
Kiitos hyvistä mielipiteistä. Hankintapuolella yhtenä syynä nykyiseen tilaan on käsittääkseni laitteiden ostamisen helppous – yksinkertaistetusti mennään kauppaan, nostetaan laatikko kyytiin ja viedään se koululle. Koulun tietokonemäärän kohdalle voidaan nyt laittaa uusi, entistä komeampi luku. Laitteiden määrää on yksinkertaista mitata niiden hyötyyn nähden, joten pelkän määrän käyttäminen mittarina on houkuttelevaa. Koululla oleva laite komistaa tilastoja, vaikka se olisikin kolmen sentin pölykerroksen peittämä taikka kukaan sitä osaisi käyttää. Koulutus on tässä ajatusmaailmassa vain pelkkä kulu.
Vuosikymmen sitten laitteita oli kouluissa liian vähän, joten mittarit valittiin sen ajan tavoitteiden mukaan. Uusia mittareita mietittäessä on mietittävä sellaisia asioita, jotka kuvaavat oikeasti koulun perustehtävän eli opetuksen sujumista. Toimimaton tulostin on varmasti melkoinen motivaatiomonttu, vaikka kaikki muu toimisikin koululla. Kokemuksemme mukaan jokaisen uuden ominaisuuden perässä ei kannata juosta, vaan varmistamme ensin useaan kertaan, että järjestelmien perusta on kunnossa. Kun koneisiin voinut taas luottaa, niitä on käytetty kokemuksemme mukaan aiempaa enemmän. Kun pikkuongelmia ei ole, käyttäjät luottavat enemmän myös omiin taitoihinsa. Hymyilevät opettajat ja oppilaat ovat hyvä kannustin meillekin!
Meidän koulussa ei kyllä olla tekniikasta tiputtu. Joka luokassa on videotykki, dokukamera, opettajan pc, smartboard… lisäksi koulussa tietokoneluokkien lisäksi vaeltaa viitisenkymmentä kannettavaa. Juhlasalissa on tietenkin kymmenittäin langattomia mikrofoneja, uusi mikseri, uudet kaiuttimet ja vahvistimet. Myös info-tv uusittiin täysin. Kyllä yksityisessä kelpaa olla!