1) Opettajien ja rehtorin asenne ratkaisevat kaiken. Onko muututtava, koska käsketään – vai siksi, että maailma on muuttunut? Ajaako minua pakko vai muutokseen vastaaminen?

2) Sähköistä lukiota ei ole eikä tule ilman tietoliikennettä.

Avoin ja rajoittamaton pääsy langattomaan lähiverkkoon tarvitaan kaikille lukiolaisille. Merkillisillä tekosyillä perustellaan saamattomuutta. Kymmenissä lukioissa opiskelijat eivät saa liitettyä laitteitaan verkkoon, koska tietoturvapolitiikka estää sen!

Verkkoa ei voi tehdä kerralla valmiiksi! Käyttö kasvaa niin nopeasti, että raju ylikapasiteettikin syödään muutamassa kuukaudessa. Nyt sähköisimmillä lukiolla laitteita on yhtaikaa päällä ja langattomaan verkkoon kytkeytyneenä 2,1 kappaletta oppilasta kohti. Niiden lisäksi ovat vielä vanhan ajan kaapeleilla kytketyt tietokoneet. Suurimmalla osalla kouluista liikenne on vasta alle kymmenesosa pisimmällä olevien tasosta.

Jos olet ”tekniikan ihminen”, unohda uskomuksesi langattomasta tiedonsiirrosta. Lukion tarpeet ovat erilaiset kuin viraston tai suuryrityksen.

Puhelinverkot eivät ole edelleenkään ratkaisu kokonaisten koulujen tarpeeseen. Sisätiloissa kuuluvuus on rajallinen ja vaikka kuuluvuus olisikin kunnossa, satojen tai tuhansien laitteiden käyttö samasta paikasta jumittaa matkapuhelintukiasemat etanavauhtiin.

IMG_22933) Lukiolaisen laitteet ovat puhelin ja läppäri. Puhelin on kaikkein mukavimmin mukana kulkeva ja se on aina käsillä. Läppäri tarvitaan kirjoittamista varten.

Näistä olen kirjoitellut jo aikaisemmin.

4) Sähköinen yo-koejärjestelmä Abitti on nyt kokeiltu suurimmalla osalla lukiosta. Ylioppilaskokeen koejärjestelmän on oltava tuttu, että varmuus sen osaamisesta syntyy.

Kaikkiin kokeisiin sitä ei ole tarkoitettu, eikä YTL:kään suosittele sitä ainoaksi välineeksi. Jos koejärjestelmälle on tarvetta, käyttäkää luontevia vaihtoehtoja! Koulun tavalliset sähköiset oppimisympäristöt ovat paljon Abittia parempia suuressa osassa tilanteita. Siellä onnistuu pääsy Internetiin, ryhmätyöskentely ja tehtävien teko sekä tarkastaminen ovat opettajalle sujuvampia.

5) Lukiolaisilta tulee arvokasta palautetta

Muistiinpanojen teko ja käsin kirjoittamisen vähentyminen puhuttaa yllättävän paljon. Kuinka sähköisesti tehdyt muistiinpanot ja merkinnät saa tuntumaan omilta? Kuinka ne jäävät mieleen kuten vihkoon kirjoitettuina, niin ettei niihin edes tarvitse palata?

Keskittyminen laitteiden kanssa on erilaista kuin perinteisesti opiskellessa. Digilaite nykii huomiota hälytyksillään ja viesteillään. Kaikkeen pääsee jatkuvasti käsiksi ja huomio harhailee. Viime keväänä yrityskonsultit nimesivät lukio-opiskelun edellytykseksi itsesäätelytaidot. – Toisaalta, näinhän asia on työelämässäkin…

Sähköisen lukion kanssa pitää olla johdonmukainen. Laitteita pitää käyttää, kun niitä kuljetetaan mukana. Turha läppärin kantaminen repussa turhauttaa.

Kiitosta kuulee, kun opettaja yrittää ja muuttaa oppimistilannetta aktiivisemmaksi, havainnollisemmaksi tai innostavammaksi. Yleensä se, että keskittyy opiskelijoihin – ei välineeseen – toimii.

 

Jouni Lintu

jounil